
Historia >> 1800 ja 1900-luvut >> |
Vapaapalokunta-aate saapui Suomeen 1838 Turun VPK:n perustamisen myötä. Naiset olivat mukana vaikuttamassa ja auttamassa vapaapakokuntien toiminnassa, vaikka yhteiskunta ei 1800-luvulla vielä mahdollistanut naisten vapaata osallistumista kaikkiin tehtäviin. Yhteiskunta rajoitti esimerkiksi naisilta pankkitilin avaamista ja palkkatyön vastaanottamista Aluksi naiset toimivat palokuntayhdistyksen ulkopuolella ja suorittivat paikallisesti niitä naisryhmille sallittuja tehtäviä, kuten osallistuivat arpajaispalkintojen hankintaan, kirjailivat palokunnan osastojen tarvitsemia lippuja ja auttoivat palokunnan juhlien järjestämisessä. Sammutusosastoissa tai tulipaloja sammuttamassa ei naisia ollut kuin satunnaisesti. Naisia liittyi VPK-yhdistyksiin maksaviksi kannatusjäseniksi ja vähitellen palokuntiin perustettiin naisille omia toimintaryhmiä. Palokuntalaisten vaimot, sisaret ja muut läheiset saivat osallistua palokunnan toimintaan. Kylän tai kaupungin kaikki asukkaat halusivat saada ympärilleen lisää turvallisuutta tulen voimia vastaan. Naisten ryhmät toimivat palokunnan alajaostona tai yhdistyksen rinnalla tukien palokunnan toimintaa monilla tavoin. Useilla paikkakunnilla naisten ryhmät suunnittelivat ja valmistivat keräämillään varoilla palokuntien lippuja. Myös Turun VPK sai lipun naisten valmistamana (1874). Joillain paikkakunnilla naiset valmistivat palokunnan käyttämiä valkoisia takkeja sekä arpajaispalkintoja palokunnan hyväksi. Naisilla oli omia toimintaryhmiä palokunnissa ompeluseura, arpajaisryhmä) tai naiset saivat osallistua esim. näytelmäseuran toimintaan. Ompeluseurat ja naisista muodostuneet ryhmät alkoivat vähitellen käyttää itsestään nimitystä palokuntanaiset tai palokuntanaisosasto 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Naisten merkitys palokuntayhdistyksille oli suuri, sillä monet juhlat olisi jääneet järjestämättä, arpajaiset pitämättä ja jopa näytelmät näyttelemättä, ellei naisia olisi ollut mukana palokuntayhdistyksien toiminnassa lähes kaikissa muissa tehtävissä paitsi yhdistyksen hallituksessa ja sammutusjoukoissa. Palokuntanaisia yhdisti huoli heidän läheistensä turvallisuudesta ja pärjäämisestä palokuntatehtävissä, joten naisilla on ollut merkittävä rooli varusteiden huollossa, muonituksessa ja kunnollisten varusteiden hankkimisessa. Varainhankinnan muotoja ovat olleet niin arpajaiset, myyjäiset kuin tanssiaisetkin. Vähitellen toimintaan tuli mukaan sosiaalinen tuki eli tulipalojen uhrien auttaminen. Omaisuutensa tulipaloissa menettäneille on järjestetty niin majoitusta kuin vaate-, ruoka- ja tarvikeapuakin. |
Ensimmäisiä virallisia palokuntanaisosastoja alettiin perustaa 1800-luvun lopulla. Vanhin yhtäjaksoisesti toiminut naisosasto perustettiin Hämeenlinnan VPK:hon 2.11.1888. Muita varhain perustettuja naisosastoja olivat Oulu (1876), Viipurin VPK:n ompeluseura (1875), Parainen ja Riihimäki (1894). Osa naisryhmistä toimi vain hetken tai toiminta loppui vetäjän puutteessa. Nykyisin osastojen yleisin toimintatapa on se, että naisosasto toimii palokuntayhdistyksen alajaostona, mutta joillain paikkakunnilla toimii palokuntayhdistyksen rinnalla itsenäinen palokuntanaiset ry. |
1900-luvun muutoksen vuoden itsenäisyyden kynnyksellä (yhteiskuntamuutos, myös muiden järjestöjen perustainen mahdollistui ja niin kansalaisia poistui palokunnista.) 1932 palolain tuomat muutokset (muut alajaostot loppuivat, pelkät naisosastot jäivät) 1940-luvun sotavuosien toiminta (kotirintamatoiminta, naisten sammutuskomppaniat, kun miehet olivat rintamalla, näitä siis pari) 1950-luvulta eteenpäin siihen kun tytöt tulivat mukaan poikatyöhön ja ensimmäiset naiset pääsivät sammutustyökursseille (1970-luvun lopussa) |